The Boy Who Came Back (timanttikoira) wrote in sipana,
The Boy Who Came Back
timanttikoira
sipana

Lehtihyllyjen silmiähivelevästä tarjonnasta

En ole seurannut mitään asiaan liittyvää keskustelua koskaan enkä missään, eli en tiedä kuinka kammottava ja turha klisee viestini on, mutta kirjoitetaanpa tänne kun tuli mieleen:

Mitä mieltä olette kioskien, tavaratalojen, huoltoasemien ym. lehtihyllyillä komeilevista pornolehtiriveistä? Onhan ne kyllä sinne ylös nostettu niin, ettei esimerkiksi vaahtosammuttimen kokoinen lapsi niihin pääse käsiksi, mutta toisaalta ovat samalla myös hyvinkin näkyvällä aitiopaikalla. Onkohan mitään mahdollisuutta saada näitä lehtiä pois ainakin enimmistä paikoista, vai meneekö koko idea taas pelkän "yliherkkyyden" tai "sensuurihakuisuuden" piikkiin? Haluaisin kuulla ihmisten mielipiteitä aiheeseen liittyen ihan yleisestikin.

Olin sitten yliherkkä tai en, kannatan itse kuitenkin sitä ajatusta, että lehtien myymistä rajoitettaisiin vielä lisää edes jotenkin (Mieluiten siirtäisin koko myynnin pelkästään seksikauppoihin sinnehän ne kuuluvat. Ja jos joku ei uskalla pornokaupasta käydä ostamassa lehteään, ei sitten tarvitse haikailla kyseisen nautinnon perään..). Nykyään lehdet taitavat olla aika hyvin sijoiteltu jonnekin näkymättömämpiin peränurkkiin jos tämä vain on mahdollista, mutta juuri toissapäivänä huoltoasemalla käydessäni päädyin taas jostain hiton syystä vahingossa tuijottamaan juuri silmieni korkeudelle aseteltua riisuutuvaa neitokaista. Mielestäni tässä maassa tulisi jokaisella ihmisellä olla oikeus pystyä käymään kaupassa tai tankkaamassa joutumatta näkemään tällaista. Puhe on kuitenkin tietääkseni vähän kyseenalaisemmasta jutusta verrattuna musiikki- ja sisustuslehtiin tai sarjakuviin..

En ajattele asiaa niinkään juuri naisten oikeuksien kannalta, vaikka koenkin asian myös henkilökohtaisesti loukkaavana. Varsin nopeasti siinä hyllyn ohi kulkiessa kuitenkin ehtii tulla tietoiseksi siitä että ahaa, minullakin on tuollaiset ja tuollainen ja jaa, noin niitä näemmä käytetään.. Suoraan sanottuna en mitenkään ihmettele, miksi juuri nainen saattaa tuntea itsensä kauppatavaraksi tällaista katsellessaan.
Mutta, se siitä henkilökohtaisuudesta; Olisin kuitenkin suunnattoman onnellinen, jos näiden tiettyjen ruumiintoimintojen esitteleminen (ja kauppaaminen!) jätettäisiin vähän henkilökohtaisemmalle tasolle, jonnekin missä niitä ei tarvitse "sivullisten uhrien" eksyä katselemaan. Samaa mieltä, eri mieltä? Eikö tälle asialle voi missään tehdä mitään?
  • Post a new comment

    Error

    Anonymous comments are disabled in this journal

    default userpic
  • 8 comments